Kaihoisa mieli...

Viikko vierähtänyt. Poika lopetti työharjoittelujakson päiväkodissa ja lähtee tänään Mänttä-Vilppulaan opiskelemaan. Kuuden viikon aikana olen tottunut, että hän on tässä kotona ja heitämme läppää asioista kuin asioista Meillä on samanlainen huumorintaju. Eikä se nyt ole vain huumorista kiinni, ikävähän minun aikamiespoikaani tulee kuitenkin, yritänpä vaan selitellä.

Päiväkotiin tein lähtiäis kääretortut, mielestäni ne olivat oikein onnistuneet, mutta harmi kun olin niin täpinässä, etten muistanut ottaa edes kuvaa niistä.

Olen monesti, monta kertaa tämän kahden vuoden aikana kaiholla muistellut entistä kotiamme. En tiedä miksi minä olen niin kiinni josssain maallisessa, toisille on sama missä asuvat ja kuinka monta kertaa muuttavat. Minä jauhan ja jankutan samaa virttä punaisesta tuvasta ja siitä valtavasta tavaramäärästä joka siellä varastoissa oli. Ah, kuinka kaipaankaan jokaista romua ja rompetta. Ei päivää ettenkö jotain niistä tarvitsisi.

Onneksi mieheni puolelta on tullut jotain vanhaa kotiimme

Mieheni ensimmäinen kamera.

 Hän on saanut tämän 10 vuotiaana serkultaan, ikää kameralle on kertynyt 60 vuotta.

Mummoltani saama Singer-ompelukonekin vaihtoi kotia muuton yhteydessä ja voi miten sitä ikävöinkään.

Ompas nyt niin kaihoisaa ja ikävöivää tekstiä...

Kyllähän elämästäni tälläkin hetkellä löytyy paljon hyviä asioita ja tavaraakin on vaikka kuinka paljon. Kirppiksiltä saa lisää :)

Nyt on hakussassa kuvien kehyksiä. 

Vanhoja kuvia jo etsiskelin ja onneksi niitä löytyy mieheni ja isäni 

kuvakokoelmista lisää.

Ajattelin tehdä niistä kokoelman seinälle. En tiedä milloin toteutuu, mutta ajatus on jo kypsynyt niin eiköhän se siitä...

Yritän elää tänään tätäpäivää kaihomielestäni huolimatta ja vaikka selkäni sanoi sopimuksensa irti keskiviikkona ja olen sen kanssa yrittänyt olla tekemättä mitään virheliikkeitä. Eilen sain siihen onneksi ensiapua osteopaatilta ja tulevalla viikolla toisen kerran niin eiköhän sekin siitä...

Nautitaan kuitenkin sateesta joka tekee kesää!