sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2012

Sunnuntai aamun mietteitä!

Viikko vierähti töissä. Oli ihana olla uudessa työssä, kuitenkin tutussa ympäristössä, pitkämielisen ja ihanan työparin kanssa. 
Jostain syystä känkkäränkkä tuli meille perjantai-iltana ja tykkäsi minusta vallan mahdottomasti. No, eihän sen epelin kanssa ainakaan hyvää seuraa. Puhumattomuus koko kodissa. Eihän siinä kukaan uskalla sanoa juuta eikä jaata saati sitten EiTä kun känkkäränkän kanssa ollaan liitossa. Onneksi kaikki olivat niin väsyneitä, että aikainen nukkumaan meno pelasti paljolta!
Aamulla kun sähköpostiani katselin niin Beate56  Varjoista Valoon-blogista oli jakanut minulle haasteen: 10 asiaa jotka tuottavat mielihyvää!
Mielenkiintoinen yhdistelmä: känkkäränkkä jossain pääkopassa oli vielä yrittämässä päästä valloilleen ja sen kanssa mietiskellä hyviä asioita!
Kiitos Beate56, pelastit päiväni ja perheeni päivän. Känkkäränkkä joutui lähtemään, yritin pakata sen peltilaatikkoon ja sulkea niin, ettei se pääse enään muiden luokse. Toivottavasti onnistuin.
Ainakin minä "pelastuin" ja lähdin hyvillä mielin mieheni kanssa kauppaan ja löysinkin jotain kodin piristeeksi
Omasta Halpa-Hallista löytyi ihana tyynynpäällinen ja luonnonvalkoinen torkkupeitto (ei ehkä nyt ihan sellainen kuin ajattelin, mutta ajaa asiansa) valaisemaan meidän mustia sohvia.
Keittiökin sai jotain pientä uutta:
Samaisesta kaupasta löytyi aivan ihana patakinnas ja -lappu. Ruusuja ja vaaleanpunaista väriä opettelen käyttämään keittiössä.
Olen ollut aina hyvin "yksoikonen" ihminen sisustuksen suhteen. Musta-valkoista tai mikä väri tahansa niin kaikki on ollut sitten aina sitä samaa.
Olen yrittänyt opetella väreihin,  mutta se ei kyllä ole onnistunut kuin JOULUNA ja silloinkin täsmävärinä on punainen.

Ja ne 10 mielihyvää tuottavaa asiaa: 

1. Jokainen aamu kun saan heratä uuteen päivään vähän kivuttomampana en uskalla edes toivoa aamua, etten olisi kankea ja tönkkö.
 
2. Oma perheeni: isä, lapset, lapsen lapset ja aviomies.


3. Perheeni hyvinvointi: kun kaikilla menee suhteellisen hyvin menee minullakin!


4. Työssä käyminen; silloin kun olen paremmassa kunnossa ja minua soitetaan töihin ja voin sanoa ”tulen” vaikka joskus töistä kotiin tulo on selän takia ”kaksinkerroin” tulemista silti olen onnellinen siitä, että sain-jaksoin tehdä edes yhden päivän, illan, yön.


5. Kodin sisustaminen , ei välttämättä mitään suurta, mutta jotain pientä. Ostaa uusi tyynynpäälinen, torkkupeitto tai sitten kääntää koko koti nurinniskoin :)


6. Hyvän kirjan lukeminen tai elokuvan katsominen

.
7. Niin typerää kuin se onkin kevättä odotellessa kertoa: JOULU, aika jolloin elän!


8. Kevään-kesän elämääni sovittelu. Mieheni on kevät-kesäihminen ja se on tuonut minulle uutta näkökulmaa maamme eri vuodenaikoihin. Ehkä tänä vuonna osaa nauttia enemmän keväästä kuin viimevuonna, edellisenä...


9. Mieheni laittama ihana ruoka!


10. TÄMÄ HETKI!

Oli ihana mietiskellä näitä!

Jaan haasteen Tervalan Tupa, Kivitasku- elämäni aarteita  ja Arjen Iloja.

Ihanan aurinkoista kevät talven sunnuntai päivää kaikille!

3 kommenttia:

  1. Kiitos Anneli vastauksesta. Elämä on tätä, on känkkäränkkäpäiviä, kipuja, surua mutta on vaan pakko kaivella ne ilon aiheet jostakin, muuten ei yksinkertaisesti jaksa.
    Tämä blogiyhteisö on antanut minulle suunnattomasti voimia varsinkin talviaika on aina jotenkin raskasta. Minä herään henkiin keväällä, vaikka oma 'nuhjuisuus' paljastuu talven alta niin.
    Käypä lukemassa 10 hyvän mielen juttua http://maijanmonenmoistamurua.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anneli! Ihana haaste!=)
    Arkipäivän pienistä asioista yritän myös löytää iloa. Joskus tuntuu että elämä potkii päähän oikein urakalla, mutta kyllä niitä hyviä asioita aina löytyy, kun pysähtyy elämäänsä pohdiskelemaan.=)

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta -otan sen ilolla vastaan♥ Kivoja asioita sinun listallasi:) Voi, kipuja on varmasti vaikea jaksaa, päivästä toiseen -en osaa edes ajatella...

    VastaaPoista

Kaikki kommentit tervetulleita!