torstaina, maaliskuuta 15, 2012

Kevättää...

Nyt varmaan alkaa jo liikaa kevättämään, vaikka on vasta maaliskuun puoliväli. Mielestäni saisi jo olla pääsiäinen. Olen ollut aina syksy-jouluihminen, mutta mieheni kanssa olen oppinyt tykkäämään myöskin keväästä ja kesästä. Odotan terassi-ilmoja jo aivan suunnattomasti. Mietin, miten ihana tuohon omalle terassille on mennä istumaan saunan jälkeen (käyn saunassa noin 2 x vuosi) juomaan teetä tai kahvia...
Saunassa käyntini ovat siksi niin vähäisiä, kun minulle tulee "saunakrapula", olen seuraavan päivän saunan jälkeen kipeä ja tosi väsynyt. 
Epäonnistunutta kissojen kasvatusta:
haimme pajunoksia ja yritin kasvattaa kissoja, ei onnistunut alkoivat heti kukkimaan, eikä kissoista tietoakaan. Tarkoitus oli laittaa niitä parvekelaatikoihin antamaan kevätilmettä ja korvaamaan marjakanervat, jotka ovat pahasti ruskettuneet. Täytynee jaksaa odottaa, että luonto tekee tehtävänsä ja saan pajunkissoja parvekkeelle...
Narsissikin eksyi kotiimme eräällä kauppareissulla ilostuttamaan meitä.
Tänään oli ensimmäinen grillauspäivä, tosin sisällä sen jouduimme viettämään ja käyttämään sähkögrilliä, kun aurinko oli pilviverhon takana. Lapset 3w ja 5w olivat aivan innoissaan makkaroista. Monen moista touhusimme ja lätytkin tuli paistettua vielä päivän päätteeksi.
Ehkä olemme tulleet vanhoiksi ja hitaiksi toimimaan... en tiedä, viime talvena grillasimme hiiligrillillä helmikuun alussa ulkona... olipa siinä ohikulkijoilla taas kerran ihmettelemistä meidän edesottamuksistamme.
Siinäpä tuli kaikki vuodenaikamme ja muutakin höpöttelyä. Sellainen teksti kuin on mieli... liian paljon mielessä yhtäaikaa...
Hyvää tulevaa viikonloppua! 
Kevättä ja pääsiäistä kohti ollaan menossa!

2 kommenttia:

  1. Ai sulle tulee saunakrapulaa :/ (onko sullakin fibromyalgia?) Mullekkin joskus tulee, jos on kauan ja kovissa löylyissä, mut kun on oppinut rajansa, niin sitä ei tule, heti saunan jälkeen viileään suihkuun ;)

    VastaaPoista
  2. On fibromyalgiaa ja reumaa ja vaikka mitä. Fibromyalgia on varmaan se saunakrapulan aiheuttaja. Sinä saunot, etkä saa krapulaa? Mun täytyy sitten kokeilla leuto löyly vähän aikaa ja viileä suihku. Kiitos neuvosta. Aina saa jotain vinkkejä kun suunsa avaa. Kokeilempa tänään, kun huomenissa ei ole kuin pizzan tekoa...

    VastaaPoista

Kaikki kommentit tervetulleita!