tiistaina, tammikuuta 24, 2012

Vaalit, lapset, vuodekatos...




PRESIDENTINVAALIT 2012




Monen moisia ajatuksia herätti vaalien tulos. Meikäläinen on täysin hukassa. Vaalipäivä Paavolan koululla vaalilautakunnassa ja vaalitoimitsijana oli hieno kokemus. "Vihreänähän"sinne menin vaikka en vihreä olekkaan, mutta kun alkuun pääsi niin kyllä päivä tosi nopeasti meni ja oli mielenkiintoinen. Nyt vain täytyy itsellä pitää mietintä myssyä päässä kumman puoleen kallistuu... ja mennä sitten varsinaisena vaalipäivänä 5.2. uudelleen Paavolan koululle vaalitoimitsijaksi. 


Mieheni on saanut minut kiinnostumaan politiikasta. Hän on ollut noin 40 vuotta kuntapolitiikkona ja tässä vuosien varrella se on tarttunut minuun, onko virus vaiko bakteeri tartunta, en tiedä. Toiseen auttaa lääkekuuri, toiseen ei mikään; lähtee pois jos on lähteäkseen.


Eilen oli ihana päivä, vaikka mies olikin Tampereella kokouksessa. Tyttäreni tuli ihanan vävyni ja lasten kanssa meille. Lapset joivat pillimehua ja söivät suolakaloja. Katsoivat piirrettyjä, leikkivät, piirsivät ja piirrättivät. Pappakin ehti tulla ja siitäkös riemu syntyi. On aina ihanaa kun saa olla heidän kanssaan.



                                    
                                      
                                          Pienen pieniä leikin jälkiä...                                                                 

  MAKUUHUONE:


 Vävy joutui kyllä töihin...
Se vuodekatos josta olen jo aikaisemmin kirjoitellut on nyt sitten vävyn toimesta paikallaan.



 


 Olen niin onnellinen siitä, että täytyy   keskeneräisenä siitä jakaa kuvia.Verhoista 
puuttuu vielä"rypytys" ylhäältä. Katoksen ja päädyn väliin olen suunnitellut jotain, en tiedä vielä onko se meidän hääkuva vaiko jokin teksti..??

  Mielipiteitä: KIITOS!!! 


                                                                   




Tämän ihanan  makuuhuoneen valaisimen, josta heijastuu kukkakuvio 
              kattoon olemme saaneet mieheni siskolta ja hänen mieheltään. Kiitos heille! 
   

                    




 Makuuhuone, jossa eripari yöpöydät, tauluja sikin sokin seinillä. Rumat vanhat tapetit, jotka joku joskus on laittanut ja kaiken lisäksi vielä bordit, joista en tykkää yhtään. Työtä tuon huoneen kanssa on vaikka toisille jakaa. Yöpöydät pitäisi löytää metalliset, samaa tyyliä kuin valaisin ja sängynpääty (joka saatu tyttäreltäni). Katoksen verhoihin ommella rypytys ylös ja keksiä miten ne sitoo sivuille kauniisti. Makuuhuone on nyt beige ja vaalean punainen. Verhotkin ovat beige pohjaiset joissa vaaleanpunaisia ruusuja.



                                                                                     


                        
   
Siinäpä niitä eripari yöpöytiä ja tauluja sikin sokin... Ehkä joskus tulee toinen ilme.                                                                                                                                                                                                               
      

Jos se päivä joskus tulee, että blogissa on 10 lukijaa niiiin... sitten arvotaan jotain kivaa ja kaunista lukijoiden kesken.



Hyviä tulevia päiviä teille kaikille!


Parin viikon päästä taas äänestetään kahdesta vaihtoehdosta! Kumpi parempi....???

                                                                                                                                                          

Sitten katselemme pihataidetta:                                                                                                                   


                                 Ihanimmista ihanin lumiukko!


       Ps. Kohta on kävijöissä 500 rikki! JES!                                                                                                                                                                                                                               

2 kommenttia:

  1. Katoksen ja päädyn väliin vois sopia hienosti jokin teksti! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Sari! Nyt verhot on kunnolla paikallaan sinne todella sopii jokin teksti.

      Poista

Kaikki kommentit tervetulleita!